Virtuaalihevonen - a sim-game horse


© Holme Trakehners


FWB-tamma Syntynyt 13-12-2008
X Säkäkorkeus 164 cm
Estepainotteinen Vaativa A / 150cm
i. Alcohol Solo e. Bollywood Passions
ii. VIR MVA Ch. Osiris v. Bryort ei. Landlord Y
Omistaja Anna-t, asuu Taikamtsä Gårdissa Kasvattaja Zauberhof

Nana on ihastuttava, lämminsydäminen ja avoin tamma. Nana kietoo vastahakoisimmankin ihmisen pikkusormensa (tai kavionsa) ympärille yksinkertaisella suloisuudellaan. Neiti on kaunis ja siropiirteinen sekä rakastaa hellittelyä. Karsinassa saa harjailla oikein kunnolla, kunhan muistaa että vatsan alla on arka paikka eikä sieltä saa kovalla harjalla ottaa. Varsinkin sää'än kohdalta rapsuteltaessa Nana nauttii, ojentaa kaulaansa ja tökkäisee hoitajaan mielihyvän merkiksi. Satulan alta on harjattava kunnolla, Nana on herkkä saamaan hiertymiä satulasta. Neiti nostaa kaviot kiltisti, nuuhkaisten välillä kimpussaan hyörijää. Päänharjaus tuotti alkuaikoina hienoisia ongelmia, mutta niistä on nyt onneksi päästy eroon miltei kokonaan. Neiti painaa päänsä syliin ja rentoutuu. Nanan harja on kaunis ja taipuu hyvin leteille, missä se yleensä kilpailuissa onkin. Letitettäessä Nanalle kannattaa laittaa riimu päähän ja ruokakuppiin muutama kourallinen heinää jotta neiti jaksaa pitää päänsä paikoillaan. Neidille laitetaan pintelit takasiin hypätessä ja maastoillessa, muuten ei suojia tai mitään. Etusiin voi suojat tai pintelit taikoa mikäli kovaa treenausta on tiedossa. Emmehän sentään halua rikkoa tätä kaunotarta. Satulointi ja suitsinta sujuvat täysin ongelmitta, neiti on enkelin perikuva. Talutus ulkona menee hienosti, Nana kävelee perässä kuin koira, olisi taluttajalla sitten kädessään riimunnaru tai ohjat.

Ratsastettaessa Nana näyttää silloinkin parhaita puoliaan. Heti selkäänmenosta asti on selvää, että neiti on nyörä ratsu joka tekee parhaansa aina, vaikkei ratsastaja sitä tekisikään tai edes pyytäisi. Tämän neidin kanssa on siis oltava tarkkana siitä, että ei vaadi liikaa ja että keskittyy itse ratsastukseen. Sen verran upea tamma neiti on, että kun kerran sillä ratsastaa niin kannattaa ottaa ilo irti siitä. Kouluharjoituksissa Nana toimii moitteettomasti alusta lähtien, kulkee kauniisti peräänannossa, takaosa alla ja kaula kaarella kantaen selkäänsä hyvin. Nanalla on hyvät askellajit ja tasapainoiset sekä lennokkaat liikkeet. Käynti on matkaavoittava ja pitkä, ravi tahdikas ja siinä on varaa sekä venyttää että lyhentää. Laukassa Nana on omimmillaan, näyttää todella kevyeltä ja ihastuttavalta. Esteillä neidillä on aina hauskaa, mutta se malttaa silti todella hyvin kuunnella ratsastajan apuja. Nana reagoi salamannopeasti ratsastajan apuihin. Mikä on ihmeellinen ja hyvä asia. Nana on varma hyppääjä muuten, harjoituksissa kotona mennään ihan minkä vain ylitse, mutta kielloilta on yhä useammin alettu välttyä. Tutun ja turvallisen selässäolijan kanssa mennään hieman epäröiden yli, mutta saatuaan kehuja hypyn jälkeen Nana hyppää tuon pelottavan esteen mielellään toisen kerran. Maastossa Nana rentoutuu oikein kunnolla. Se kulkee todella rentona nauttien rauhasta ja metsän hiljaisuudesta. Nana maastoilee mieluiten yksikseen tai sitten ihan muutaman ratsastajan kanssa, suuremmassa joukossa se ei pääse oikein kokonaan vapautumaan vaan jää vähän kireäksi. Neiti ei omaa fobioita yksin ollessaankaan, joten yksin voi hyvin Nanalla maastoon lähteä.

i. Alcohol Solo
fwb, 170cm, must
ii. VIR MVA Ch. Osiris v. Bryort
iii. VIR MVA Ch Chapassio
iie. Supegrior
ie. Furore NON
iei. Capoltin d. Urvan
iee. Millefeuille GÅ
e. Bollywood Passions!
fwb, 166cm, rautias
ei. Landlord Y
eii. Lancetto COS
eie. Lady Gwenhyfar of Avalon
ee. Hollywood 99
eei. Princeton M
eee. Louisiana 54

Aliquam blandit dapibus nisi. Pellentesque condimentum. Sed a est. Proin erat lacus, rutrum quis, rutrum non, tempus ut, purus. Integer pharetra ipsum sit amet massa. Nullam faucibus lectus ac metus. Nam quis lacus ut eros varius venenatis. Pellentesque pretium, enim nec ornare viverra, leo nisi venenatis ante, quis ultricies pede sem at est. Ut pharetra erat vel arcu. Integer neque risus, dapibus id, tristique sed, bibendum et, ipsum. Phasellus facilisis, quam sit amet malesuada pharetra, diam mauris ornare erat, ac auctor diam nunc at leo. Sed sem. Proin libero. Nulla ut orci. Donec vel neque at pede bibendum eleifend. Etiam pharetra, tellus ut commodo vestibulum, mi sapien accumsan nisi, a elementum mauris leo non ante. Nulla nulla dolor, condimentum a, euismod ut, vulputate vitae, ligula. Phasellus nec urna vitae justo iaculis elementum. Vivamus orci neque, luctus eu, condimentum nec, rhoncus nec, ligula.

Vestibulum et dolor. Vestibulum elit purus, malesuada non, consectetur hendrerit, tristique a, ligula. Maecenas scelerisque, dolor id dapibus tempor, turpis magna sagittis libero, eu imperdiet leo quam accumsan velit. Praesent faucibus felis. Sed vulputate. Aliquam ornare gravida orci. Nam eros libero, condimentum at, tempus at, imperdiet eu, nunc. Class aptent taciti sociosqu ad litora torquent per conubia nostra, per inceptos himenaeos. Pellentesque quis pede eu urna tempor congue. Maecenas ut lorem nec turpis mattis mollis. Cras convallis rutrum sapien. Nunc dignissim, quam vel ornare rhoncus, odio odio consectetur leo, at tempor est sem et massa. Pellentesque magna. Duis felis. Sed aliquet ullamcorper leo.




Ei vielä jalostuskäytössä.

Nana varsoon elämänsä aikana rajoitetun määrän varsoja -of TD sekä -TD liitteiden alle.
Voit tarjota puhdasrotuista puoliveri oriasi Nanan sulhoksi sähköpostitse.

Nanalla on tällä hetkellä 0 jälkeläistä joista 0 oreja ja 0 tammoja.

t. Heaven and Hell TD 30/02/09 i. 7th Heaven om. Taikametsä Gård



Tallipäiväkirja - 270209

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Pellentesque mattis mi vel lectus. Morbi molestie suscipit libero. Donec commodo dignissim felis. Nullam neque. Pellentesque gravida viverra nisi. In laoreet volutpat nulla. Aenean erat purus, ullamcorper a, mollis sit amet, venenatis vitae, mauris. Nunc pretium, purus et rutrum ullamcorper, mi sapien euismod eros, eleifend vestibulum mauris magna malesuada felis. Duis tellus eros, pellentesque et, vestibulum sed, adipiscing vitae, lorem. Curabitur ultrices, lectus nec volutpat porta, diam dolor vehicula ipsum, nec molestie eros nibh non mi. Mauris egestas dolor nec sapien condimentum accumsan. Curabitur vestibulum lobortis arcu. Sed volutpat, eros eget pretium pharetra, lectus lectus suscipit massa, mollis placerat purus nisl eget sapien.

Duis eleifend dui accumsan lorem rhoncus commodo. Cras mattis, metus et pretium dignissim, ante ligula dictum urna, id molestie sem sapien ac turpis. Integer elit. Duis rhoncus, augue a lacinia dapibus, odio tortor imperdiet nunc, ut vulputate odio metus ut nibh. Pellentesque nulla. Aenean lacinia consequat turpis. Aenean sagittis, orci ut mollis scelerisque, orci odio egestas velit, et fringilla arcu ante in lorem. Sed vestibulum ultrices diam. Nullam vestibulum fringilla velit. Donec condimentum. Sed fermentum iaculis tortor. Nulla velit arcu, sagittis tristique, dignissim sit amet, lacinia et, risus. Praesent tristique. Sed in ante quis magna convallis mollis. Nullam sollicitudin commodo elit.




Nanan painottaa pääosin ERJ esteratsastukseen, mutta starttailee aktiivisesti myös KRJ kouluratsastukses- ja KERJ kenttäkilpailuissa. Ratsastajanaan Anna-t (VRL-7307, CeRi)

Heaven on startannut yhteensä ? kertaa, joista 7 sijoittuen.

Sijoituksista 3 KRJ, 4 ERJ ja 0 KERJ sijoitusta.

Joulukuu
241208 KRJ Vinlanti Helppo C 4/50

Tammikuu
010109 ERJ Kielletty 100cm 7/50
020109 ERJ B&W Showjumpers 140cm 5/30
020109 ERJ B&W Showjumpers 150cm 3/30
050109 KRJ Leighton Vaativa A 6/40
130109 ERJ Kotiniityn Ratsutalli 140cm 3/40
130109 KRJ Celine Riders Helppo A 7/60

Helmikuu
120209 KRJ Airlea Vaativa B 39/40
130209 ERJ Hämypuro 120cm 33/80
130209 ERJ Hämypuro 130cm ?/50
140209 ERJ Monitoimitalli Golden Rose 90cm ?/50
140209 ERJ Monitoimitalli Golden Rose 100cm ?/50
180209 KRJ Virallinen Grand Prix ?/100
180209 KRJ Manetheren Vaativa B ?/100
180209 KRJ Manetheren Vaativa A ?/100
190209 KRJ Manetheren Vaativa B ?/100
190209 KRJ Manetheren Vaativa A ?/100
200209 KRJ Manetheren Vaativa B ?/100
200209 KRJ Manetheren Vaativa A ?/100
210209 KRJ Manetheren Vaativa B ?/100
210209 KRJ Manetheren Vaativa A ?/100
220209 KRJ Manetheren Vaativa B ?/100
220209 KRJ Manetheren Vaativa A ?/100
210209 KRJ Manetheren Vaativa B ?/100
210209 KRJ Manetheren Vaativa A ?/100
210209 KRJ Rajaton Vaativa A ?/50
210209 KRJ Rajaton Vaativa B ?/50
230209 ERJ Kielletty 110cm ?/50
230209 ERJ Kielletty 120cm ?/50